• Etusivu
  • Ajankohtaista
  • Tutoris Oy Pekingin 2022 Paralympialaisiin tähtäävän Sini Pyyn pääyhteistyökumppaniksi

Ajankohtaista

Tutoris Oy Pekingin 2022 Paralympialaisiin tähtäävän Sini Pyyn pääyhteistyökumppaniksi

25.1.2019

Elämä muuttui silmänräpäyksessä

Sinin elämä muuttui kertaheitolla vuonna 2010 mummonsa hautajaisten jälkeen, kun hän perheensä kanssa ajoi matkalla Rovaniemelle nokkakolarin, jonka seurauksena Sini vammautui. Oulun Yliopistollisen keskussairaalan teho-osastolla Sini ei tuntenut alavartaloaan ja lääkäri vahvisti diagnoosiksi täydellisen selkäydinvamman. Sini oli tuolloin lukion 2. luokalla.

Vammautumisen jälkeen alkoi rankka parin vuoden kuntoutusprosessi, jonka aikana Sini alkoi pohtia suuntaa tulevaisuudelle. Hän kokee, että vammautuminen toi hänelle uuden mahdollisuuden elämässä. Urheilu piti elämässä kiinni ollen samalla sekä terapiaa mielelle että keholle. ”Vammautumisen jälkeen ylitän jatkuvasti omia esteitäni pyörätuolissa ja huomaan, että selviän. Saan koko ajan uutta itsevarmuutta. Ilman onnettomuutta, tyytyisin ehkä helpompaan”, Sini pohtii.

Kuntoutusprosessin aikana kroppa alkoi kestää kovaa treenaamista ja palo takaisiin luontoon ja laduille vei kelkkahiihdon pariin vuonna 2012. Nyt Sini on edustanut Suomea kaksissa paralympialaisissa, hänellä on useita TOP10 sijoituksia ja hänen paras tulos on maailmancupin 3. Päätavoite on mitali Pekingin Paralympialaisissa vuonna 2022.

 

Menestystä ei tule ilman rohkeutta ja intohimoa

”Tutoris Oy:n kulmakivet ovat tahto, usko, tekeminen, oppiminen, rohkeus ja sopiva hulluus. Menestystä ei tule ilman rohkeutta, intohimoa ja halua aikaansaada muutosta. Nämä samat kulmakivet näkyvät Sini Pyyn asenteessa, elämässä ja tavoitteissa ja siksi Tutoris Oy haluaa olla mukana Sini Pyyn matkalla kohti unelmaansa ja on nyt solminut 3 -vuotisen yhteistyösopimuksen”, Tutoris Oy:n toimitusjohtaja Laura Juvala toteaa.

 

”Positiivista muutosta voidaan saada aikaan vain yhteistyön voimalla ja tässä on nyt hieno mahdollisuus yhdistää Sini Pyyn vahva osaaminen urheilussa ja ravitsemuksessa sekä Tutoriksen monipuolinen kuntoutusosaaminen”, Juvala jatkaa. ”Myös Sinin tarina nuoresta urheilijasta elämänmyönteiseksi, menestyväksi paraurheilijaksi inspiroi meitä.”

 

Tutoris on kuntoutuksen edelläkävijä

Tutorikselle kuntoutustoiminta on kuntoutujan vierellä kulkemista ja kannustamista parhaaseen mahdolliseen suoritukseen elämänmuutoksesta huolimatta. Tutoriksen arvoissa korostuvat inhimillisyys ja yhteisöllisyys mikä näkyy välittämisenä. Vammaisurheilun tukeminen on siten luonteva osa kuntoutustoimintaa.

Sini Pyy on innostunut alkavasta yhteistyöstä: “Tutoriksella on pitkä asiantuntemus kuntoutuksesta ja toivon erityisesti, että heidän fysioterapia-ammattilaisten avulla toimintakykyni vahvistuu entisestään ja uudentyyppisten kuntoutusmuotojen ja -laitteistojen avulla pystymme vahvistamaan ja kehittämään keskivartaloani ja parantamaan näin fyysistä suorituskykyäni. Tutorikselle haluan omalta osaltani tuoda osaamistani ja tietämystäni sekä kertoa kuntoutumistarinaani.”

Sini Pyyn sanoin: ”Tärkeintä ei ole se mikä näkyy peilistä vaan se miten sinnikkäästi tavoittelee omia unelmiaan ja uskaltaa olla sinut itsensä kanssa.”

 

Tiedotustilaisuus yhteistyöjulkistamiseen liittyen pidettiin Tutoriksella, Reinilän talossa (Kajaaninkatu 15, 90100 Oulu) 24.1.2019.