• Etusivu
  • Blogi
  • Tutoriksella työssä joustetaan perhetilanteen mukaan

Ajankohtaista

Tutoriksella työssä joustetaan perhetilanteen mukaan

16.3.2018

Siru Laine työskentelee puheterapeuttina Tutoriksen Lounais-Suomen aluekeskuksessa. Kotona hänen arkeaan vauhdittavat lapset Mikael, 4 ja Linnea, 6. Laineen työura Tutoriksella alkoi vuonna 2007. Vuonna 2011 oli aika jäädä äitiyslomalle, jolta hän palasi töihin 3,5 vuoden perhevapaan jälkeen.

”Muistan kun ekana päivänä töihin paluun jälkeen tuntui, että apua, olen unohtanut ihan kaiken!”, Laine muistelee. ”Auttoi tosi paljon, kun silloinen esimies oli hyvin ymmärtäväinen ja rauhassa käytiin kaikki työkäytänteet läpi.”Tutoriksella vakiintuneena käytänteenä onkin, että työntekijä ja esimies pitävät palaverin ennen vapaalle jäämistä sekä heti sen jälkeen. Muutenkin Laine on hyödyntänyt lähes kaikkia työnantajan tarjoamia perheystävällisen työpaikan etuja.

”Osa-aikaisuus on ollut ihan ehdoton juttu lasten ollessa pieniä”, Laine sanoo. Tutoriksella jokaisella työntekijällä on mahdollisuus neuvotella osa-aikatyöstä oman elämäntilanteen mukaan. Laine tekee 80% työaikaa, joka mahdollistaa sen, ettei lapsille kerry turhan pitkiä päiväkotipäiviä. Osa-aikaisuutta työntekijä voi hyödyntää myös, mikäli esimerkiksi hoitaa omia iäkkäitä vanhempiaan tai opiskelee työn ohessa. Osa-aikaisuudesta huolimatta kaikki työntekijät ovat Tutoriksella samanarvoisia lisäkoulutuksiin pääsemisen suhteen.

Tutoriksella on myös käytössä joustava työaika, joten asiakaskäynnit ja työtunnit voi sijoitella kalenteriinsa täysin itse. Laineen perheessä tämä on koettu erittäin hyödyllisenä, sillä pienten lasten kanssa tulee väkisinkin kesken päivän menoja, kuten lääkärikäyntejä. Välillä aviomies pääsee hakemaan lapset päivähoidosta, jolloin Laine voi itse tehdä pidempää työpäivää keräten liukumatunteja. Liukumia voi sitten taas käyttää pois haluamassaan ajankohdassa vaikka koulujen loma-aikoina omia vuosilomia pidentämässä.

Perhevapaan aikanakin työntekijöitä pidetään tiimissä mukana kutsumalla heidät mukaan virkistyspäiviin. ”Itsekin osallistuin pikkujouluihin silloin vähän ennen töihin paluuta ja se oli kyllä kiva nähdä työkaverit jo silloin. Lapset toivotetaan aina tervetulleiksi toimistolle työkavereita piristämään ja Linnea ja Mikaelkin ovat päässeet tutustumaan äitinsä työpaikkaan mm. Lapsi mukaan töihin -päivänä.”

Kirjoittajana puheterapeutti Sanni Katunpää Tutoriksen Lounais-Suomen aluekeskuksesta

Tutoris Oy:lle myönnettiin ensimmäisenä kuntoutusalan yrityksenä Suomessa ja ensimmäisten yritysten joukossa Väestöliiton Perheystävällinen työpaikka -tunnus 15.03.2018. Lue lisää tunnuksen saamisesta!

Lue myös:

Työjärjestelyillä helpotusta arkeen

Tutoris Oy palkittiin perheystävällisen kulttuurin edistäjänä

Tutkimus: Suomi on turvallinen maa työskennellä – perheen ja työn yhteensovittamisessa vielä kehitettävää