Ajankohtaista

Historiallinen lastenkirja Prinsessa Ebba julkaistiin 26.10. Reinilän Talossa

28.10.2015

ebba-kansikuva-pieni-uutiskuvaTutoris Oy:n omistamassa Reinilän talossa pidettiin kutsuvieraille 26.10. satukirja Prinsessa Ebba:n julkistamistilaisuus. Prinsessa Ebba -kirja perustuu tositapahtumiin ja kertoo suomalaisesta tytöstä, josta tuli prinsessa.

Paikalle oli saapunut noin neljäkymmentä kutsuvierasta ja heidän joukossaan mm. Saksan kunniakonsuli Matti Pörhö, Oulun kaupungin suhdetoimintapäällikkö Anneli Korhonen, Historioitsija Markus H. Korhonen sekä Esteettömät ry:n tervehdyksen tuonut Miia Hirsikangas-Haataja.

Tutoriksen toimitusjohtaja Laura Juvala vastaanotti Reinilän talolle luovutetun Ebba-Infotaulun. Lisäksi Tutorikselle lahjoitetun kirjalahjoituksen ottivat vastaan Tutoriksen aluejohtaja Arja Kangas ja puheterapeutti Päivi Kekarainen.

Prinsessa Ebba-kirjan esittely

Prinsessa Ebba on tositapahtumiin perustuva kiehtova prinsessasatu. Tarina kertoo suomalaisesta tytöstä, Ebbasta, joka elää lapsuutensa Pohjois-Suomessa, Oulussa. Matkallaan Saksassa, Wiesbadenissa, Ebba tapaa prinssi Albrecht zu Solms-Braunfelsin. Ebba ja prinssi rakastuvat ensisilmäyksellä, ja menevät prinssin suvun vastaväitteistä huolimatta naimisiin. Niin suomalaisesta tytöstä tulee prinsessa. Myöhemmin prinssin isoveli kuolee, ja Ebban ja Albrechtin on muutettava pitämään huolta suvun linnasta Braunfelsiin.

reinila-nettiin

Prinsessa Ebba -kirja kertoo sadun muodossa todellisen tarinan suomalaisesta tytöstä, josta tuli prinsessa. Tarina kertoo pienestä itsepäisestä ja lahjakkaasta Ebbasta, josta kasvoi älykäs ja kaunis nainen ja rakkaudesta, jonka hän löysi kohdatessaan saksalaisen prinssin. Tämä satu ei lopu siihen, kun prinssi ja prinsessa saavat toisensa, vaan kertoo myös elämästä yhdessä, onnesta ja murheesta, ja kohtalon oikuista, jotka voivat muuttaa elämän hetkessä.

linna-nettiin

Kirjan on kirjoittanut Päivi Honkakoski ja kuvittanut Ludi Wang. Taustatyössä on auttanut Ebba Lavoniuksen elämään perehtynyt historioitsija Markus H. Korhonen. Kirjailija ja kuvittaja ovat päässeet tutustumaan Ebban lapsuudenkotiin, joka on edelleen olemassa Oulussa. Kirjailija on lisäksi vieraillut Saksassa Braunfelsin linnassa, jossa nykyinen kreivi esitteli linnaa. Prinssi Albrecht oli nykyisen kreivin isoisän setä. Prinsessa Ebban muotokuva on edelleen linnan seinällä.

Wiesbadenissa on kirkko, Bergkirch, jossa Ebba ja Albrecht vihittiin vuonna 1889, sekä huvila Villa Solms, jonka prinssi rakennutti prinsessalleen häiden jälkeen. Prinsessa Ebba on haudattu Saksaan, Braunfelsin sukuhautaan Altenbergin luostarissa. Taustatyömatkalla Saksaan otettiin paljon valokuvamateriaalia, jota kuvittaja on voinut käyttää pohjana kirjan kuvituksessa.

sali-nettiin

Tämä todellinen historiallinen tarina suomalaisesta tytöstä ja saksalaisesta prinssistä on alkanut vaipua unohduksiin. Nyt Ebban ja Albrechtin tarina saa uuden elämän satukirjassa. Kirjan loppuun on koottu aikuisia lukijoita varten tarinaan liittyviä faktoja.

Kirjan nettisivuihin pääset tutustumaan tästä.